ailahtelevainen. siinä sana joka kuvaa minua aika hyvin. ainakin toisinaan. hauskaa, kuinka olo voi olla monta kuukautta pelkkää tyyntä ja tyytyväisyyttä, ja sitten yhtäkkiä, kun pieni särö iskeytyy mielen pintaan, ei paluuta enää ole. särö leviää säteinä joka suuntaan lopulta romauttaen uskomattoman suurella vaivalla rakennetut suojamuurit ja todellisuuden välttelyn. kun päästää pisaran mitä tahansa hapon lailla syövyttävää mustaa mieleensä, on se kohta tahrannut myrkyllään kaiken, synkistäen vain jatkuvasti vailla mitään keinoa sen pysäyttämiseksi.

pahinta on ehkä kuitenkin se, että tämä tapahtuu aina silloin, kun saa itselleen vakuutettua, että ehkä tämä nyt olisi oikeasti sitä tasapainoisuutta, sitä itsen ja mielen hallintaa, sitä aikuisuutta. ja siinä vaiheessa se paska nimeomaan iskee siihen kuvainnolliseen tuulettimeen. kaipaan mekaanista mieltä. myytäisiinkö niitä jossain edullisesti?