kävelin aamulla kohti bussipysäkkiä ja lehdet oli maassa kuuraisia ja rapeita. kuraisissa metsissä kurkkusalaatti leikki sotaa taas ja hihitin salaa bussin ikkunaan. on ne pojat aika veikeitä, kun vuodesta toiseen aina uusi satsi jaksaa vetää ne samat releet niskaan ja hikoilla ja kärsiä, kirota ja kerätä tarinoita jaettavaksi hamaan hautaan saakka. mikään ei yhdistä niin kuin vitutus, ja aika (ja alkoholi) tunnetusti kultaa muistot.

töissä oli eilen kaatunut täysin kaikki tietoliikenneyhteydet ja koko lafka oli laitettu kiinni tunniksi pariksi. tänäänkään ei vielä parit kassat toiminut, mutta omani kuitenkin sentään. helvetin hiljaista oli, kun ihmiset ei ilmeisesti tahtoneet ottaa riskejä vaan veivät rahansa muihin puoteihin. alkupäivän olin ihan :) mutta sitten yksi paha paha nainen sai mut melkein itkemään ja sen jälkeen olin lähinnä :|. kuitenkin viimeinen puolituntinen meni ihan hyvin, kun yksi söpö tyttö hymyili kuin aurinko ja työkaverinkin jutut oli ihan hauskoja.

mutta oikeasti, jos haluatte tehdä päivän hyvän työn joskus, ja on keinot vähissä, niin hymyilkää kassatädeille ja sedille, vaikka (ja varsinkin jos!) ne näyttää jotenkin nuutuneilta ja elähtäneiltä. niillä (meillä) on vaan ollut huono päivä ja pienikin ystävällinen ele saattaa oikeasti tehdä meidän loppupäivästä paljon siedettävämmän. sitä ei uskoisi ellei ole itse ollut joskus asiakaspalvelutyössä.

juon taas lonkeroa ja menen ihan kohta nukkumaan, väsyttää aivan tolkuttomasti. huomenna aikaisin ylös kuskaamaan että saan auton käyttööni, mutta töihin ei onneksi tarvitse ennen kahta mennä. voisin ehkä jopa käydä sen kunniaksi aamulla lenkillä. jos ei sada.

tekis mieli tanssia.